Leenajokinen 10

Luontokokemusten kasvanut arvostus tuo nostetta myös hevosalalle

Hevostalous on hyödyntänyt maaseutuohjelman rahoitusta pitkään myös edellisellä rahoituskaudella. Miten rahoitus on vaikuttanut alan kehittymiseen pitkällä aikavälillä? Kysyimme hankkeen projektipäälliköltä, Sirpa Pussiselta.

Maaseutuohjelmien rahoitukset hevosalalle, niin edellisillä kuin nykyisellä ohjelmakaudella, ovat olleet todella tärkeitä koko toimialan kehittymiselle. Asenteet ovat muuttuneet siitä, kun laajempi hevosalan kehittämishanke lähti liikkeelle 15 vuotta sitten. Yrittäjät keskittyvät nyt enemmän asiakaspalveluun ja liiketoimintaosaamiseen, kuten kannattavuuden tarkkailuun. Koulutushankkeet ovat auttaneet siinä, miten hevosalan yritystoiminnasta nykyään puhutaan.

Ilman hankerahoituksia hevosalan resurssit koko toimialan kehittämiseen olisivat varsin rajallisia. On ollut myös tärkeää, että hankerahoitukset ovat hyödyttäneet koko hevosalaa, eivätkä vain esimerkiksi ratsu- tai ravitoimintaa.

Kuten millä tahansa toimialalla, myös hevosalalla verkostot ja yhteistyö ovat pääroolissa. Aluetasolla tiedonvaihdon kanavaksi ovat vakiintuneet aluetoimijoiden säännölliset tapaamiset. Valtakunnan tasolla jo yli kymmenen vuoden ajan hevosalan järjestöt ovat pitäneet Mahdollisuuksien hevonen -yhteistyötyöryhmää, joka yhteisesti valmistelee muun muassa hevosalan kehittämisohjelmaa. Nämä ovat antaneet suuntaviivoja pitkäjänteiselle hanke- ja kehittämistyölle.

Miksi hevoset kiinnostavat?

Hevosalan kasvavaan suosioon vaikuttavat vallitsevat trendit kuten terveyden, hyvinvoinnin ja luontokokemusten arvostus. Tärkeimpänä vetovoimatekijänä on kuitenkin itse hevonen. Hevonen tuo iloa kaikenikäisille.

Hevosalan kasvu ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Markkinatilanteen jatkuvan seurannan ohessa kehittämiskohteita liittyy muun muassa vastuullisuuteen, kestävään kehitykseen ja erikoistuneen yritystoiminnan, kuten hevosmatkailun ja hevosavusteisten palvelutoiminnan edistämiseen.


Mitä saatiin aikaan?

Valtakunnallisessa Uudistuva hevostalous-hankkeessa (2015–2018) on nostettu esille koko toimialaa koskettavia ajankohtaisia aiheita, kuten yrittäjyyttä ja sen kehityssuuntia, hevosalaa koskevia mielikuvia ja kuluttajakäyttäytymisen muutosta. Yrittäjiä on kannustettu seuraamaan trendejä ja toimintaympäristöä laajasti - myös oman tallipihan ulkopuolelle. Hevosalan yhteiskunnallisesta merkittävyydestä ja työllistävyydestä tuotettuja materiaaleja on hyödynnetty koko toimialan esittelyissä ja osana päätöksentekoa.

Viestintää on tehty digitaalisesti ja monikanavaisesti, niin artikkeleina, esityksinä tilaisuuksissa, hevosalan verkostossa kuin sosiaalisen median kanavissa. Käytössä ovat olleet YouTube-kanava ja sen livelähetykset. Hankkeen tiimoilta julkaistiin myös HAMK Unlimited-Uudistuva hevostalous-artikkelikokoelma, jossa on 20 artikkelia eri asiantuntijoiden kirjoittamina. Ennen hankkeen päättymistä näistä kootaan yksiin kansiin e-julkaisu ja printtipainos.

Tässä tiedot kauden päätapahtumasta, johon ehtii vielä osallistumaan!

Yhteiskunnallisesti vaikuttava hevosala – Uudistuva hevostalous-hankkeen päätöstapahtuma
Tampere, Holiday Club Tampereen Kylpylä
16.11.2018, klo 9.15-15.
Lisätiedot kotisivuilta



Uudistuva hevostalous- tiedonvälitys- ja yhteistyöhanke 2015-2018
Toteuttajana Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK), yhteistyössä Luonnonvarakeskus Luken ja Hippolis – Hevosalan osaamiskeskus ry:n kanssa

Kotisivut
www.hippolis.fi/uusihevostalous
Uudistuva hevostalous – artikkelikokoelma
https://unlimited.hamk.fi/uudistuva-hevostalous
Facebook ja Twitter @uusihevostalous
YouTube-kanava Uudistuva hevostalous

Lisätietoja: Sirpa Pussinen, projektipäällikkö
Sp.
sirpa.pussinen@hamk.fi , puh. 050 5749 207,

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020
Kuvat: Leena Jokinen

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.