EU:n maaseuturahaston hankkeista päätellen yhteisöllinen saunakulttuuri elää vahvana Kaakkois-Suomessa: kanala muuntuu kokoussaunaksi, melojat saavat saareen uuden löylyhuoneen ja kylätalolla kunnostetaan pihasauna kaikkien iloksi. Vuosina 2015-2019 rahastosta on tuettu yhdeksää saunahanketta, joista tässä muutama esimerkki.
Savusaunassa ajan kanssa
Saimaan saunaseura ry sai juuri valmiiksi investointihankkeensa, jossa kunnostettiin Joutsenon Hinkanrannassa sijaitsevan saunan pihapiiriä ja oleskelualueita. Savusaunaperinnettä vaaliva noin satapäinen seura lämmittää kesäkaudella yleisösaunan joka maanantai ja suosio on ollut joskus niin kova, että 16 hengen saunaan on syntynyt jono. Leppäpuun lempeissä löylyissä on tapana viihtyä useampi tunti ja hikoilu on kovempaa kuin tavallisessa saunassa. Nesteytyksestä on siis pidettävä huolta, joten saunalla on oma kaivo.
Savusaunan voi varata myös yksityistilaisuuksiin, ja varauskalenterille on ollut käyttöä.
- Kesäkaudella joskus kerran viikossa, joskus viikon joka päivä, kertoo seuran puheenjohtaja Ilkka Pöyhiä.
Yleisövuorot keskittyvät vain kesäaikaan. Maanantain yleisösaunassa kävijämäärä on 50-60 ihmistä, ja lauteilla saattaa tavata vieraita kauempaakin.
Hinkanrannan savusauna lämmitetään turvallisuussyistä ovi avoinna. Saunan lämmitykseen tarvitaan puoli mottia puita ja kuusi tuntia aikaa.
Tykkimäen Saunassa joulu on kiireistä aikaa
Reilut kaksi vuotta sitten valmistunut Tykkimäen Sauna Kouvolassa toimii yrityspohjalta. Sauna on otettu hyvin vastaan, sillä kävijämäärä on ylittänyt odotukset.
- Vuositasolla käyntejä on 40 000 ja vieraita on käynyt Brasiliasta asti, kertoo yrittäjä Mikko Mäkelä.
Maakaasulla lämpiävä iso sauna on auki joka päivä ja puulämmitteinen 10 hengen lauttasauna tiistaisin ja sunnuntaisin. Avantokausi on sesonkiaikaa, ja kävijäennätykset tehdään jouluna ja juhannuksena.
Saunalla järjestetään erilaisia tapahtumia talviuintikisoista laituritansseihin. Yksi suosituimmista on ollut aamusauna ja aamupala perjantaisin kello 6 alkaen. Yhdelle se antaa energiaa työpäivään, toiselle rentouttavan olon vapaapäivän alkuun. Sauna sijaitsee Käyrälammen rannalla, Tykkimäen puistojen läheisyydessä.
Pääkuvassa: Käyrälampeen pääsee pulahtamaan myös auringonnousun aikaan perjantaisin.