Paimenlomat Vanha Leinosen tila 1

Lapin kylissä tarjolla tänä kesänä paimenlomia

Paikallisuuteen ja aitouteen pohjautuvalle kylämatkailulle on kysyntää. Myös rehevöityvät kylämaisemat kaipaavat hoitoa. Lapissa on vastattu tähän käynnistämällä tänä kesänä lappilaisissa kylissä paimenlomatoimintaa.

Kesäkuussa alkavilla Lapin paimenlomilla asiakkaat pääsevät majoittumaan kohteisiin, joissa majoittumisen lisäksi on mahdollista osallistua lampaiden paimennukseen tai lypsykarjatilan päivittäisiin töihin.

Lapin paimenlomissa on mukana 8 kohdetta eri puolilta Lappia. Jokaisella kohteella on taattuna maaseudun rauha, aito kylämiljöö sekä kontakti kohteen eläimiin. Paimenlomien majoitus vaihtelee lomamökistä savottapirttiin ja kotimajoitukseen. Jokaisesta kohteesta asiakkaille löytyy käyttöön vene, onget ja polkupyörät. Asiakasryhmän koko on kunkin majoituskohteen määriteltävissä.

- Paimenlomat soveltuvat kaikenikäisille maaseutumatkailusta ja eläintenhoidosta kiinnostuneille elämysmatkailijoille. Toivomme mukaan niin lapsiperheitä, kaveriporukoita kuin yksittäisiä asiakkaitakin, Leader Pohjoisin Lappi ry:n kehittämispäällikkö Annika Kostamo sanoo.

Ensimmäinen paimenlomaviikko kaikissa mukana olevissa kohteissa on pilottiviikko, joka tarjotaan asiakkaille puoleen hintaan. Pilottiviikkojen alkamisajankohdat vaihtelevat tiloittain, mutta ensimmäiset kohteet ottavat asiakkaita vastaan viikolla 23.

- Olemme todella ylpeitä kaikista ympäri Lapin sijaisevista paimenlomakohteista. Maisemat vaihtelevat Simon edustalla sijaitsevasta saaresta Ylläsjärven matkailukylään ja sen elämyksiin, kertoo Annika.

Paimenlomien suunnittelussa kantavana teemana ovat olleet aitous ja kestävyys. Tarkoituksena paimenlomilla on vauhdittaa aitouteen pohjautuvan kylämatkailun yleistymistä Lapissakin.

- Paimenlomat on tehty niiden resurssien ympärille, joita kylissä on luonnostaan tarjota. Paimenlomilla tuote perustuu olemassa olevaan, ei rakennettuun ympäristöön, tähdentää Annika.

- Lisäksi paimenloma ei ole lyhyt, vaan varattavissa 4–7 päiväksi kohteesta riippuen. Tämä takaa mahdollisuuden rauhoittua arkikiireistä ja päästä aidosti mukaan kylän elämään.

Lapin paimenlomien avulla halutaan myös lisätä ihmisten tietämystä alkutuotannosta sekä luoda uutta kannattavuutta maatalouden harjoittajille. Toisaalta Annika korostaa toiminnan tärkeyttä maisemanhoidon näkökulmasta.

- Viljelyn tehostumisen myötä eläinten laiduntaminen ja talviravinnon niitto luonnonniityiltä on vähentynyt voimakkaasti jo pitkään. Tämä on johtanut siihen, että hoitamatta jääneet alueet ovat rehevöityneet.

Lukuiset uhanalaiset lajit esiintyvät tänä päivänä perinnebiotoopeilla, joita voidaan ylläpitää muun muassa laiduntamalla. Perinnebiotoopit ovat perinteisen karjatalouden myötä syntyneitä alueita, joissa on laidunnettu eläimiä ja niitetty eläinten talviravintoa.

- Sen lisäksi, että laiduntaminen lisää luonnon monimuotoisuutta ja edistää maaseutumaiseman avoimuutta, elävöittävät lampaat ja lehmät kylämiljöötä. Lampaiden ja lehmien näkeminen ja etenkin hoitaminen on rauhoittavaa ja maanläheistä työtä.

Lapin paimenlomien konsepti on kehitetty maaseuturahastosta rahoitetussa Avoimet miljööt ja aidot elämykset -hankkeessa (Amat). Rahoituksen hankkeelle on myöntänyt Lapin ELY-keskus.

Yli 70 karitsaa odottaa hoitajaansa Viirinkylässä

Yksi paimenlomia tarjoavista lampureista on Arto Sääskilahti Rovaniemen Viirinkylästä. Vuokralampaita Artolla on ollut jo viitenä kesänä ja myös mökki on ollut useamman kesän vuokralla. Viime kesänä Arto osti lampaat itselleen.

- Olen pistänyt merkille, että erityisesti lapsiperheet tykkäävät käydä katsomassa ja rapsuttelemassa lampaita. Paimenlomien konsepti yhdistää lomailun sekä lampaiden- ja maisemanhoidon. Lammas onkin paras maisemanhoitaja, paljon raivaussahaa tehokkaampi!

Arto Sääskilahden tarjoamat paimenlomat ovat luonteeltaan rentoja, mitään isompia velvoitteita ei Artolla vieraitaan kohtaan ole.

- Kunhan vieraat käyvät välillä tarkistamassa, miten lampailla menee ja rapsuttelevat niitä.

Tosin kesällä on tarjolla myös perinteistä heinäntekoa sekä lehtikerppujen tekoa.

- Oman jaksamisen mukaan saa osallistua.

Kohderyhmänä Viirinkylän paimenlomilla ovat pääasiassa lapsiperheet, mutta yksin matkustavatkin ovat tervetulleita. Liikuntarajoitteisille paikka ei majoituksen portaiden vuoksi sovi.

- Ensimmäinen varaus on jo tullut heinäkuun alkuun. Tulossa on tuolloin oululainen pariskunta lapsenlapsineen.

Tänä kesänä paimenlomia Viirinkylässä Arto Sääskilahden mukaan tuskin loppuunmyydään, mutta ensi vuonna tilanne voi jo olla toinen, kun sana ja hyvät kokemukset ovat ehtineet kiiriä jo edeltä.

Lampaat kuuluvat Louen maalaismaisemaan

Louen perinteisessä maalaismaisemassa Tervolassa paimenlomia on tarjolla Vanhan Leinosen maatilalla. Tilan emäntä Elina Tapio-Uusitalo kertoo paimenlomien yhdistävän heidän kohdallaan monta asiaa.

- Meillä on täällä perinnemaisemaa, joka kaipaisi hoitoa, omat lampaat, jotka kaipaavat rapsuttelijoita, ja isot majoitustilat vailla majoittujia.

Lammas on Elinan mukaan monipuolinen eläin: se on yhtä aikaa tuotantoeläin, josta saa villaa ja lihaa, ja lemmikki, joka hoitaa kaunista maisemaa.

- Lampaat kuuluvat maaseudulle!

Paimentyön lisäksi tarjolla on Louen kylän laaja vapaa-ajanviettovalikoima vaihdellen taidekahviloista Suukosken tansseihin ja Kätkävaaran patikointireissuihin.

- Paimenlomat eivät ole mikään työleiri, se on tärkeä muistaa. Loman voi varata kevyin mielin ja tehdä sitä, mikä milloinkin parhaalta tuntuu.

Elina Tapio-Uusitalo uskoo, että innostus paimenlomia kohtaan lähtee hiljalleen kasvamaan. Samalla omat markkinointitaidot kehittyvät.

- Kyseessä on vasta pilotointikesä, joten tarkoituskin on ottaa kaikesta oppia. Toivotaan kuitenkin lämmintä kesää ja asiakkaita kokeilemaan paimenlomiamme!

Lisätietoja:

Annika Kostamo, Avoimet miljööt ja aidot elämykset -hankkeen projektipäällikkö, annika.kostamo@pll.fi, +358 40 134 9940

Lapin paimenlomien Facebook-sivut

Lapin paimenlomien Instagram-sivut

Lapin paimenlomien esite Google Drivessa (pdf)


Avoimet miljoot ja aidot elämykset -hankkessa kehitetään Lapin kylien kulttuurimaisemaa, rakennusperintöä ja luodaan aitoa kylämatkailua kylien ja kylätoimijoiden lähtökohdista. Hanke on käynnissä vuoden 2021 loppuun saakka. Hanketta hallinnoi Leader Pohjoisin Lappi ry ja sitä rahoittaa Lapin ELY-keskus maaseuturahastosta.

Muokkauspäivämäärä: Jun 8, 2021
Teksti: Johanna Asiala

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.