Pääsimme aluksi kuulemaan maa- ja metsätalousministeriön neuvottelevien virkamiesten Sanna Sihvolan ja Christell Åströmin kertomina, miten teemme älykästä maaseutu yhdessä, sekä miten maaseutu- ja saaristopolitiikalla vahvistetaan elinvoimaa alueilla. Lyhyen katsauksen Pohjois-Savon alueelliseen valmisteluun antoi kehittämisvastaava Jaana Tuhkalainen Pohjois-Savon ELY-keskukselta ja Pohjois-Savon Leader-ryhmien terveiset toi toiminnanjohtaja Jaana Paananen Kehittämishdistys Kalakukko ry:stä.
Innostavin ja herättelevin puheenvuoro taisi kuitenkin kiistämättä olla tutkimusjohtajana tunnettu Tuomas Kuhmonen Turun yliopistolta. Tuomas esitteli sen, miltä maaseutu voisi näyttää Pohjois-Savossa vuonna 2030. Ja skenaariot olivat hyvinkin ravistelevia! Voisiko maaseutumme tarjota vihreää hoivaa, olla puurakentamisen edelläkävijä tai hupaisesti keittomatkailun maakunta?
Päivämme tarkoituksena oli saada kättä pidempää alueellisen kehittämisohjelmamme kokoamiseen ja siihen tiedonkeräämisen avuksi keksimme pitää erilaisia ideapajoja. Ideapajat työskentelivät Viima-alustalla ja ryhmät jakautuivat neljään osaan: CAP27 ja maaseutuyrittäjyys, Maaseudun mahdollisuudet, vahvuudet ja uudet avaukset hanketoiminnassa, Uudistuvaa ja ilmastokestävää maataloutta investoimalla ja Maaseudun menestystekijät Mansikan, Kalakukon ja Ylä-Savon Veturin alueilla 2027. Jos haluat, voit käydä kurkkaamassa ideapajojen työskentelyä ja tuotoksia alla olevista linkeistä.
ELY-keskuksen kehittämisvastaavana työskentelevä Jaana Tuhkalainen iloitsee, että ensimmäinen virtuaalinen tilaisuus onnistui hyvin ja osallistujat olivat aktiivisia. Jokainen ideapaja kokosi tilaisuuden jälkeen ryhmän tuotoksista yhteenvedot, jonka jälkeen halukkaat voivat käydä kommentoimassa ja tykkäämässä ideoista vuoden 2020 loppuun saakka. Tuotosten pohjalta Pohjois-Savon ELY-keskus alkaa työstämään yhdessä sidosryhmien kanssa alueellista maaseudun kehittämissuunnitelmaa. Työ on siis vasta alussa. Kanna toki kortesi kekoon ja ole mukana Pohjois-Savon alueellisen ohjelman teossa!
- CAP27 ja maaseutuyrittäjyys - kohti parempaa huomista -keskustelu Viimassa
- Maaseudun mahdollisuudet, vahvuudet ja uudet avaukset hanketoiminnassa -keskustelu Viimassa
- Uudistuvaa ja ilmastokestävää maataloutta investoimalla -keskustelu Viimassa
Maaseudun menestystekijät Mansikan, Kalakukon ja Ylä-Savon Veturin alueilla 2027
Mahtavan päivämme juonsi maaseutuaktivistina ja kehittäjänä tunnettu Minna Jaakkola, joka sujuvasti otti haltuun puheenvuorojen pitäjien haastamisen sekä pystyi sukeltamaan maaseudun kehittämisen maailmaan! Minna haastoi meitä - entä jos maaseutu ei olisikaan älykäs sopeutuja, kohde, vaan ratkaisuhaluinen, aktiivinen toimija, joka jalostaa yhteiskunnallisista haasteista edelläkävijyyttä ja uusi malleja? Siinäpä meille pohdittavaa!
Kaiken kaikkiaan antoisa päivä ja olimme kiitollisia siitä, että osallistujia oli liki 90 mukana. Kiitos tapahtuman onnistumisesta sekä osallistujille että puheenvuorojen pitäjille. Tästä on hyvä jatkaa Pohjois-Savon maaseudun puolesta!
Tutustu päivän esitysmateriaaleihin kalenterin tapahtumasivulla