Yhteisollisyys voimavaraksi1

Yhteisöllisyys voimavaraksi sekä maaseudulla että kaupungeissa – viesti maakuntiin ja ministeriöihin

Yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen innovaatioleirillä syntyi vahva viesti tulevien EU-ohjelmien valmistelijoille ministeriöihin ja maakuntiin. Yhteisöllisyys on voimavara, jota ohjelmilla ja kehittämisvälineillä voidaan tukea sekä kylissä että kaupunginosissa.

Leirin raportti on nyt luettavissa täällä . Nyt on juuri oikea aika ottaa erilaiset yhteisöt mukaan tasaveroisiksi toimijoiksi valmisteluun niin maakunnissa kuin kansallisesti.

Työ- ja elinkeinoministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö uutisoivat CLLD2030-innovaatioleirin tuloksista lokakuussa 2019 . Nyt työn tuloksista on valmistunut raportti ja infograafi ja ne ovat kaikkien hyödynnettävissä. Raportissa pureuduttaan siihen, mikä yhteisöjen rooli on tulevaisuudessa ja mihin niiden tukemisessa tulee kiinnittää huomiota. Raportti avaa sitä, millainen yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen toimintamalli (Community-Led Local Development, CLLD) Suomessa voisi toimia.

Kaupunki- ja maaseutupolitiikan toimijoiden yhteinen työryhmä haluaa kannustaa kaikkia kehittäjiä niin hallinnossa kuin järjestöissä, yli hallinnonalojen rajojen, käymään vuoropuhelua ja muodostamaan yhteistä näkemystä yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen tarpeista, resursseista ja toimintamalleista tulevaisuudessa.

Yhteisöllisyys voimavarana – CLLD2030-leirin raportti
CLLD2030-leirin infograafi

Lisätietoja
#kehitetäänpaikallisesti
Yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen työryhmän sihteerit
Erityisasiantuntija Laura Jänis, maa- ja metsätalousministeriö, etunimi,sukunimi@mmm.fi, p. 02951 62090
Leader-asiamies Heli Walls, Suomen Kylät ry, etunimi.sukunimi@suomenkylat.fi

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020
Teksti: Laura Jänis
Kuvat: Pauliina Mäkelä

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.