Kasvupolulle suuntaavat yritykset valittu

Maaseudun ja luonnon vahvuuksia liiketoiminnassaan hyödyntäville yrityksille tarkoitettuun kasvuohjelmaan on valittu 30 kasvupotentiaaliltaan lupaavinta yritystä. Kasvupolku järjestetään osana Suomen suurinta yritysten kasvun sparrausohjelmaa Kasvu Openia.

Valittujen yritysten liikeideat liittyvät rakentamiseen, ICT infrastruktuuriin, elintarvikkeiden valmistukseen, puutuotteiden valmistukseen, tukku- ja vähittäiskauppaan, matkailuun, ravinteiden kierrätykseen, metsätalouteen ja -uudistamiseen, ilmakuvaukseen, ksylitolin hyödyntämiseen, moottoriajoneuvojen valmistukseen, biotalouteen, logistiikkapalveluihin ja metallituotteiden valmistukseen.

Kasvupolun tuomaristossa mukana ollut Antti Sahi, MTK:n toiminnanjohtaja, painotti, että valinnoissa korostuivat liikeidean ja -konseptin lisäksi kasvusuunnitelman uutuusarvo ja erilaistumismahdollisuudet.

“Runsas hakijamäärä antaa uskoa, että maaseudulla on edelleen paljon liiketoimintamahdollisuuksia. Mukaan hakeneilla yrityksillä oli rohkeita suunnitelmia ja erinomaista asiakasajattelua ja sitä tässä lähdettiinkin hakemaan. Valinnat tehtiin hyvässä yhteisymmärryksessä”, Sahi korostaa.

Sahin lisäksi Kasvupolun tuomaristoon kuuluivat Mikko Heickell Kiteen kaupungilta, Juha Nuutila ProAgriasta, Sanna Kasurinen Metsäkeskuksesta ja Taina Vesanto Maa- ja metsätalousministeriön maaseudun kehittämisyksiköstä.

Kasvupolulle valittiin seuraavat yritykset:

  • ASV Arctic Smart Village Oy Rovaniemeltä
  • EcoTelligent Oy Liperistä
  • Penttilän tila Aitoosta
  • J. Valkila Oy Kyröskoskelta
  • Janakkalan Piensiemen Oy Turengista
  • Kiteen Eläinpuisto Oy Puhokselta
  • Narskuttelu Oy
  • Kiteen Mato ja Multa Kiteeltä
  • Klapila Espoosta
  • Korpihilla Ritva Kokko Ky Tolvasta
  • Koskelan Taimitarha Oulaisilta
  • Lunawood Oy Lahdesta
  • Luonnon Magiaa Oy Ikaalisista
  • Mattilan Marjatila Huittisilta
  • Metsälinkki Oy Porista
  • Nordic Herbs Oy Eurasta
  • Nordic Vitality Oy Lappeenrannasta
  • Nystad Sauna Company Uudestakaupungista
  • Porlammin Osuusmeijeri Porlammilta
  • Porttivuori Oy Helsingistä
  • Puuartisti Oy Kontiorannasta
  • Puusepänliike Tuulipuu Humppilasta
  • Ravintorengas Oy Siikaisilta
  • Söderby-Boden Oy Ab Storpellingestä
  • Softdomes Oy Ylisiltä
  • Suomen Agrometsä Oy Mustiolta
  • Suomen Konesiirrot Oy Oulusta
  • Taivalkosken 4H-yhdistys Taivalkoskelta
  • Tomas Bruce T:mi Liljendalista
  • Vallius Forestry Oy Ltd Joensuusta
  • VersoGrow Siilinjärveltä

Kasvupolun sisältö eteneminen

Kasvupolulle valituille yrityksille järjestetään ensimmäinen kiitoratapäivä pääkaupunkiseudulla 26.2.2019 ja 27.2.2019, jolloin puolet yrityksistä osallistuu ensimmäiseen ja puolet seuraavaan päivään. Kasvupolun toiseen kiitoratapäivään 21.3. Kiteellä osallistuvat kaikki 30 Kasvupolulle valittua yritystä.

Kiitoratapäivien aikana eri alojen asiantuntijat eli myllärit haastavat ja auttavat yrityksiä pääsemään omiin kasvutavoitteisiinsa. Kukin yritys kohtaa kiitoratapäivien aikana 10 mylläriä 45 minuutin luottamuksellisissa tapaamisissa.

Kasvupolun tuomaristo valitsee toisen kiitoratapäivän 21.3. päätteeksi neljä parasta yritystä, jotka etenevät jatkosparrauksiin ja lokakuussa järjestettävään valtakunnalliseen finaaliin, Kasvu Open Karnevaaliin.


Lisätietoja:

  • Janne Roiha, Kasvupolun fasilitoija, etunimi.sukunimi@roihu.com
  • Juha-Matti Markkola, verkostoasiantuntija, etunimi.sukunimi@maaseutu.fi
Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.