Puhdas valintakysymys -kampanja nostaa esiin suomalaistuottajien ympäristötekoja

Kuluttaja tekee kaupassa ilmaston ja ympäristön kannalta tärkeitä valintoja. Viljelijä taas tekee niiden perusteella omia ratkaisujaan pellolla. Yhdessä näistä syntyy maatalous, jossa on kyse kuluttajan ja viljelijän kumppanuudesta.

Puhdas valintakysymys -viestintäkampanjan tarkoituksena on nostaa esiin niitä tekoja, joita suomalaiset maataloustuottajat tekevät, jotta ympäristö ja ilmasto voisivat paremmin. Suomalaisen maatalouden ympäristötyö on yksi syy suosia kotimaista ruokaa. Kyseessä on puhdas valintakysymys.

Viestintäkampanjassa esitellään kolme erilaista maataloustuottajaa eri puolilta Suomea. Heistä jokaisella on oma näkökulmansa ympäristöasioihin, tuotteiden puhtauteen ja tilan toimintaan. Yhteistä on kuitenkin se, että kaikki muistuttavat kuluttajan roolin tärkeydestä: maatiloilla tuotetaan sitä, mitä kuluttajat ostavat. He myös kaikki kokevat tärkeänä tehdä työtään siten, että ympäröivä ja satoa tuottava luonto voi hyvin.

Toisaalta tuottajat tunnistavat myös ympäristötukien merkityksen: niillä nähdään olevan todellista vaikutusta ympäristön tilaan, ja toisaalta tuet myös ohjaavat toimintaa: ilman niitä jotkin asiat tehtäisiin todennäköisesti hieman eri tavalla. Kampanjan tavoitteena onkin nostaa esiin EU-maaseuturahoituksen vaikutuksia.

Katso viljelijöiden ajatuksia ympäristötyöstä:

- Carbon cowboys from Lempäälä - lue juttu ja katso video Manteereen tilalta, jossa luomu ja ympäristöasiat eivät tunnu päälleliimatuilta.

- Sunnuntaiaamun puurokonsultti - mitä miettii viljelijä, kun aamupuuronkeittelijä kilauttaa kysyäkseen hiutaleiden syntymäkodista? Lue ja katso video.

- "Lehmät olivat se minun juttuni." Tutustu paremmin luomu- ja maitotilaa koko aikuisikänsä pyörittäneen Huttusen ajatuksiin.

Lue lisää:

Maaseutu.fi/puhdasvalintakysymys

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.