Drone-olympialaisissa etsitään keinoja toimivampaan maatalouteen

Kauko-ohjattavien ilma-alusten eli dronejen hyödyntäminen teollisuuden ja liike-elämän eri osa-alueilla sekä yhteiskunnan toimintojen tukena kasvaa voimakkaasti. Suomessa 2.-5.9.2019 järjestettävässä ennennäkemättömän laajassa drone-kilpailussa houkutellaan uusia toimijoita alalle, tavoitellaan innovaatioita ja esitellään dronejen mahdollisuuksia.

Drone Olympics 2019 -kilpailuun odotetaan noin 50 joukkuetta ympäri maailman ottamaan toisistaan mittaa haasteissa, joista osa painottuu dronejen avulla suoritettavien tehtävien ratkaisuun ja osa ohjelmistokehitykseen. Kahdessa haasteessa etsitään ratkaisuja maatalouden tehostamiseen ja luonnonvarojen hallintaan.

Luonnonvarakeskuksen (LUKE) ja Maanmittauslaitoksen Flowering Forest -haasteessa tehtävänä on selvittää hehtaarin laajuista metsäaluetta koskevasta data-aineistosta kuusen kukkien esiintyvyys ja arvioida alueella esiintyvien puiden kuntoa. Samojen toimijoiden Count the Grass -haasteessa arvioidaan ja kartoitetaan dronen avulla tietyn alueen heinäsatoa.

- Droneilla tehtävällä kaukokartoituksella on suuri potentiaali tehostaa ja automatisoida maataloutta. Count the Grass -haasteessa kilpailijoiden pitää pystyä määrittämään nurmisadon määrä. Tehokkuuden kannalta olennaista on määrittää sadon vaihtelu nopeasti ja tarkasti myös pellon eri osissa, kertoo tutkimuspäällikkö Eija Honkavaara Maanmittauslaitoksesta.

Muut yhteistyökumppanit edellä mainittujen lisäksi ovat Business Finland, Infradex, UAS Centre Finland, RPAS Finland RY, DJI, Dronefactory, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto, Maaseutuverkosto ja Helsingin yliopisto.

Viimeinen hakupäivä haasteisiin on 16.8. Tutustu kilpailuun osoitteessa www.droneolympics.org.

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.